eikä enää harmita edes se ensimmäinen.

Nopee nolla oli kuuden metrin päässä. Me tultiin niin lujaa, että oltais saatettu jopa voittaa, jos olis se nolla saatu. Viimeseltä esteeltä hylky. Tunnin harmitti, mutta ei enää. 17 estettä pysyin koiran vauhdissa ja parissa kohdassa osasin ottaa siitä vauhdit pois. Se oli oikeesti hyvä rata, harmi vaan että se viimenenkin este pitää ohjata ja suorittaa, vaikka kuin jäis ohjaaja jälkeen. Se oli mun moka. En osannut koiraa käskyttää eteenpäin, kun jäin jälkeen. Tyhmänä lopetin ohjaamisen, koira veti vahingossa esteestä ohi, kääntyi kattomaan ja hyppäsi väärään suuntaan.

No ei tosta voi olla kuitenkaan kauheen pitkään harmissaan. Se oli 110% suoritus siihen nähden, mitä oikeesti osaan ja miten nopeesti kykenen liikkumaan. Mennessäkään mitään tulosta odottanut. Toinen rata ei ollut yhtä hyvä, mutta oli sekin parempi kuin treeneissä ikinä. Liian monta pitkää suoraa ja en vaan kerinnyt mukaan. Olis siitä tulos saatu, mutten jaksanut rueta keppejä korjaamaan. Koira aloitti toisesta välistä ja se oli puhtaasti mun moka. En saanut siitä vauhtia pois ja meni ekasta välistä ohi. Sitä ennen tuli jo yks kielto (esteen ohitus), joten sillä ei ollut mitään merkitystä enää. Mielummin mennään sujuvasti vauhdilla loppuun, kun ruetaan siellä treenaamaan. Ei ne kepit koiran ongelma ole koskaan ollut, vaan tällä kertaa ohjaajan vauhti.

Aamulla jännitti ihan sairaasti. Rataantutustumisessa jo oksetti. Oltiin kolmantena, joten ei siinä ollut aikaa sen enempää asiaa murehtia. Käveltiin lähtöpaikalle, seuruutin koiran sopivaan kohtaan ja jätin siihen. Sit se jännitys vaan katos kentälle kävellessä, vaikka hetkeä aikasemmin epäilin pyörtyväni. Kävellessä vaan tajusin, että kyllä mä tän radan jotenkin kutenkin osaan. Jos en pysy koiran vauhdissa, sitten en pysy ja nyt sille asialle ei voi mitään. Sit mentiin melkein maaliin asti. Toinen startti oli jo helpompi. Jännitti siinäkin rataantutustumisessa, mutta ei se ollut enää paha.