Sen verran sain aikaiseksi olosta huolimatta, että käytiin taas pellolla. Oikeastaan tuo yletön energia alkoi ottamaan niin omaan, kuin Saken ja kissojenkin hermoon, että oli pakko jotain keksiä. Kun ei mitään järkevää tekemistä ole ollut pariin päivään, Omppa keksii tekemistä, johon me kaikki osallistumme, halusimme tai emme.
Nyt oli ainakin tarpeeksi mittaa. Ja kun pääasiallinen tarkoitus oli vähentää ylimääräistä energiaa, mittaa oli varmaan 400 metriä ja talloimpa muutaman kulmankin, vaikkei koskaan ennen ole tehtykään kuin pelkkää suoraa. Alku meni suorastaan hienosti. Vähän vieressä, mutta hirveessä sivutuulessa annettakoon anteeksi. Ekan suoran puolessa välissä tajusin, ettei mulla ole hajuakaan, missä koko jälki menee. Ekan kulman hoksi heti ja seuraava suora meni vielä ihan hienosti. Toinenkin kulma vissiin meni ihan ok, ite olin kyllä jo ihan pois kartalta. Kai me oikeeseen suuntaan mentiin, kun nenä meni maata pitkin. Jonkin matkan jälkeen pyörittiin enemmältikin ja olin aika varma, ettei lähelläkään enää. Kai olin jonkun mutkan sinnekin taapertanut, kun viimenen pitkä pätkä tultiin jotenkuten hutiloiden ja satuttiin loppupalkalle.
Oiskohan tuo tuuli ollut vähän liikaa. Jaksamisesta tuskin oli kyse. Ehkei se viimenen pätkä ollutkaan enää niin mielenkiintoinen, kun mitään ei oikein löytynyt. Namia oli kyllä melkein joka askeleella, mutta koira tuli vähän vieressä. Kokeillaampa uudestaan, kunhan tuulee hiukan vähemmän.
