Onska ei jatka enää suojelua. Aloite asiaan tuli itseltäni ja maalimiehen kanssa oltiin asiasta samaa mieltä. Se on nyt nähty. Teknisesti liikkeissä ei ole mitään erikoista. Se osaa ne teknisesti, hallintaa ei ole tarvinnut juurikaan tehdä ja siltä osin asiat olis ihan hyvällä tolalla. Mutta se ei kestä kuormaa yhtään ja kaikesta totutuksesta huolimatta edelleen pelkää pamppua ihan hysteerisesti. Se riittää, että se on kädessä paikallaan ja koiralta loppuu rohkeus täysin.

Viestiä ja opastusta lukuunottamatta kaikkiin mahdollisiin ja mahdottomiinkin lajeihin on pohjat tehty. Koira on vasta 2,5v. Mitään ei ole vuoden syrjähypyn takia menetetty. Opittu sitäkin enemmän. Jatketaan muilla huvituksilla.

Ohjaaja on vähän pettynyt siihen, että joutuu lopettamaan harrastuksen ja jättämään kivan treeniporukan. Koiraan en ole pettynyt. Hyvä koira se on edelleen, vaikkei siitä tähän lajiin ollutkaan. Ja edelleen mamman maailman taitavin Eikä sitä ole suojeluun ostettu. Päinvastoin sanoin alunperin, etten sellasta halua harrastaa Niin se mieli muuttuu

Sunnuntaina käytiin metsäjäljellä vol. 3. Piti olla rauhallinen paikka, jossa ei koskaan liiku ketään. Käytiin tekeen jäljet ja mentiin tallaamaan esineruutua. sillä silmän räpäyksellä paikalle ilmestyi 4 autoa sienen poimijoita… Sienestäjät häipyi kyllä aika nopeesti, mutta harhoja oli paljon. Ennakkoon jo tiesi, että nyt tulee mahdoton tehtävä. Kun kaveri jäljen tehnyt niin se ajetaan…

Janalta nosti oikeen jäljen ja ekalle kepille meni ihan jees. Sen jälkeen joko vaihtoi tai hukkas. Oikeella jäljellä ei kuitenkaan ollut ja hömpötteli vaan liinan päässä. Ei löytynyt, joten luovutin ja päästin irti. Olkoon, en mä olettanutkaan, että elämänsä toisella 30 metriä pitemmällä metsäjäljellä tollasesta selviäs. Näyttikin ihan siltä, ettei enää edes eti jälkee.

Takasin palatessa nosti sen uudelleen ja lähti. Ei muuta kuin perään ja pistin koiran seuraavalla kepillä liinaan. Loppu meni ihan jees. Paljon tarkasteli, mutta perille päästiin. Yks keppi jäi mettään ekan nostetun ja uudelleen nostetun jäljen väliin. Mamman taitava

Jälkee ennen teki oppikirjamallin esineruudun. Olihan se vissiin 5. kahden kesän ruudut yhteen laskettuna. Sanoin vielä kaverille, että pentuna se teki tosi hienot pistot esineruutuun. Ei tee enää, kun oon mökillä heittänyt sille niin paljon palloa, että juoksee vaan päättömästi kunnes saa hajun. Kolme pistoa ja kolme esinettä. Lahjattomat treenaa

Aikasemmin viikolla tulin kuopion kautta kotiin ja käväisin paikallisella kentällä yhden grotsu-ystävän kanssa. Tälläsin itseni sopivasti pihaan. Hällä oli hoidossa pieni Eloisa tervutyttö, jota piti tietysti lälliä. Se oli sopivasti väsytetty ja ei purrut yhtään, kun omistaja tuli sitä samalla hetkellä hakemaan

Tanjan kanssa käytiin ammuskelemassa kuopion kentällä. Tanja ampui vissiin 6 kertaa. Ekalla kattoi, mistä se tuli, toisella ja kolmannellakin vielä kiinnosti pään kääntämisen verran, kahdella viimesellä ei yhtään. Sama ansalla, paitsi ansa odotti laukauksen jälkeen palkkaa ja hyppi kainaloon Omppa teki kolmen vartin paikkamakuun, kun ansa teki tottista ja juoruttiin. Raukka unohtui pötköttelemään

Mökillä myös rallateltiin taas viikon verran. Sakke oppi tuomaan palloa purematta luovuttaessa ja mellasti muutenkin taas kuin pahainen penikka. Pöksy oppi varastamaan kädestä

Keksimpä pienessä mielessäni, että yhden kokeilun jälkeen (rutikuivassa mäntymetsässä), että mettäjälki näytti olevan koiralle helppoa ja nostaahan se kepit. No opetan sille janan.

Ensimmäinen yritys sisälsi 3 itse tekemääni janaa. Eka oli aivan mainio, vaikka laiska veti sen noin 15 metriin. Olin ihan varma, että ampuu mettään kuin hakumettään tietämättä, mitä on tekemässä, mutta kun juoksee vimmatusti, aina sieltä jotain tulee vastaan juoksemalla. Ei kun lähti reippaasti eteenpäin, nosti jäljen ja ajoi sen kepille asti. Tässä vaiheessa laiskiainen taputti pieniä käsiään ja ajatteli, että näihän tääkin menee. Kokeilee vaan ja näyttäähän tuo itestään osaavan. Seuraavalla takajälki noin 30 metristä. Meni taas kyllä ihan suoraan ja rivakasti. Otin pois ja lähetin toiseen suuntaan ja sit ei mitään ongelmaa.

Kolmas tietysti reippaana tyttönä jonnekin 40-50 metriin ja taas takajälki. Siinä sit aikamme sählättiin, ilmasi takamerkin 1,5 metristä ja meinas, että aja ite jälkes, kun ei viideskään takajälki kelvannut. Lähti se sit ja heiteltiin keppiä ja elämä oli taas ihanaa ja sai vähän repiä liinaakin. Mut ne 50-100 metriä, mitä kepille oli, ajoi ihan jees. Vauhtia tietysti oli ihan reippaasti, mutta ei nyt rynnimällä menty kuitenkaan.

Sit puhelua yhdelle tutulle metsäjälkiharrastajalle, että voisiksää tulla jelppiin janan kanssa. Kyl toi metässä on ajanut yhden jäljen ihan hyvin ja muutaman lyhyen pätkän. Lähtiessä sattunut katastrofi kotona ja soittanut kahdelle kaverilleen, että menkää jelppiin. Apua saatiin ja ongelmat todettiin.

Jana ei ole ongelma. Menee reippaasti, suoraan ja nostaa jäljen ongelmitta ihan oikeaan suuntaan. Näyttäähän tuo vieraankin tekemää jälkeä ajavan. Mutta se vauhti… Aivan liian helppoa hommaa. Vauhti on aivan tolkuton, jos ei jarruta vastaan kaikin voimin, voi vetää pää ylhäällä itsevarmasti ja vähän sinnepäin. Mitä niitä namikökköjä syömään, eteenpäin vaan. Kepit nostaa kyllä, mutta tolla taktiikalla ne voi jäädä puskan toisellekin puolella ja sit mentiin railakkaasti ohi.

Toinen tyttö tuli ensin ja ajatteli, ettei me koskaan olla tehty jälkee. Joo, ollaan me 2 kesää pellolla oltu säännöllisen epäsäännöllisesti. No sit se voi olla ongelmana, että on aivan liian tarkka ja todella hidas mettäjälkee ajatellen. Joo, ei ollut liian hidas eikä tarkka. Täysin urku auki alusta loppuun asti. Rauhallisuus loppui siihen, kun jäljen nosti. Mä en pysty sitä täysin jarruttamaan. Tolla on niin pirusti voimaa ja epätasaisella alustalla se saa tasapainon horjumaan, varsinkin kumpparit jalassa.

Aamulla käytiin taas pellolla. Siinä ei ollut mitään ihmeellistä. Sapuskaa pitää nyt ruveta oikeesti vähentämään. 2 kesää on nyt humputeltu niin, että syö ja syö ja ilmaisee ja syö lisää. Heti, kun sapuskaa on vähemmän, alkaa pyörimään ja etsii selvästi kulmaa. Kyllä se sen hokaa varmaan nopeesti. Kokeiluluontoisesti lyhyeen rehuun 25 tyhjää. Ekat 15 askelta oli suorastaan erinomaiset, sit piti ruveta tarkistelemaan molemmin puolin ja ettimään kulmaa.

Illalla kurvattiin porokoiratyttöjen kanssa tokoilemaan. Ja selvittämään voittajan liikkeiden sisältö ja suoritustapa. Millonkahan viimeksi ois käyty jossain kimppatreeneissä muiden kuin E:n takapihalla E:n kanssa. Eihän ne nyt mitään teknisesti puhtaita suorituksia ollut ja milloin lie viimeksi tehtykään mitään, mutta tietääpä, mitä treenata. Seuraaminen oli alkuun ihan hirveetä. Jotenkin kummasti seilasi, hitaan kävelyn alkuun paransi ja sen jälkeen oli oikein mainio. Askelsiirtymät teki oikein hienosti, vaikkei niitä ole koskaan treenattu. Kerran vissiin kokeiltu joskus ja peruuttamisen jouduin opettamaan jo edistämistä korjaillessa. Alun seilaamisesta huolimatta ei juurikaan edistänyt ja varsinkaan painanut. Onhan se tiivis, mutta hyvin pystyy nykyään kävelemään ja jos ei pysty, yks kopsaus kintuille siirtää oikeelle paikalleen.

Liikkeestä istuminen oli hyvä. Ainahan nopeempi vois olla, mutta mulle riittää tuokin. Metallikapulaa (lainattu) haistoi ja mietti, että mitä nyt tekis. Toi sen kuitenkin ihan hyvällä vauhdilla ilman uutta käskyä. Vieraat metallikapulat on ennenkin pitänyt nuuskia, eikä vaan reikäpäässä noutaa.

Ruutu oli jännä juttu. Kävin päivällä terrassa ja ostin uudet kukkapurkit ja Riikalta lainattiin nauhat. Kyllä se ruutu löytyi ongelmitta, vaikka aikasemmin on ollut vaan oransseja tötteröitä. Sit se mutta. Ensin piti nuuskia köysi, seuraavaksi ensimmäinen purkki, sitten kentällä oleva limpparipullo. Ois tietysti voinut heti käskyttää uudelleen ruutuun, mutta jäin taas pällistelemään, mitähän se siellä touhuaa. Toisen käskyn jälkeen kuitenkin meni sen näköisenä, että joojoo, kunhan mä ehdin. Ekasta kutsusta ei lähtenyt perään ja tullut seuraamaan.

Kaukot oli muuten täydelliset, mut ei noussut ekasta käskystä. En muistanut vihjaista, mistä on kyse tai sit muuten vaan suoritti paikkamakuuta aivot narikassa. Takajalat ei liikkunut milliäkään.

Tunnarissa nuuski ja nuuski, kävi ettimässä kauempaakin. Sit palat, maistoi yhtä, jätti ja toi väärän. Takaisin ja taas nuuski ja nuuski ja etti muualtakin, palas kapuloille ja toi oman. Aikoihin ei oo väärää nostanut. Missä lie ollut ongelma, kun rauhallisesti etti… Palas kuitenkin takaisin ja jatkoi ettimistä, eikä maanisesti tuonut kaikkia yks kerrallaan. Täytyy kokeilla sitä sadan kapulan konstia, jolla kaikki muutkin opn saaneet ihmeen aikaan parissa päivässä.

Ennen kotiin lähtöö tehtiin vielä paikkamakuu ja muisteltiin, ettei saa pompata ylös, kun tuun viereen. Varma makaajahan tuo on, mutta kahdessa viimesessä kokeessa on ennakoinut sivulletulon. Ei se nyt ennakoinut, mutta keksi uuden variaation. Ekan kerran, kun kävin vieressä, lähti ryömimällä seuraamaan Ei vissiin tiennyt, oliko se kehu vain kehu vai seuraamis-käsky Ei siitä viittinyt edes komentaa. Mä en edes tajunnut, että lähti ennenkuin kaveri huusi, että se seuraa ryömimällä

Frisbee on lentänyt 3 viikkoa päätöikseen ja kaiken päivää. Kun yks kyllästyy, Onska on ettinyt uuden uhrin. Aina joku heittää, kun jaksaa tarpeeksi pitkään tuijottaa. Saken mielestä parasta on, kun frisbee jää puuhun ja pitää ottaa harava. Se on aivan maaninen haravaa jahdatessa. Höpsis on vaan höpsöttänyt mukana, istunut paljon sylissä ja salanukkunut.

Äiti tilas Onskalle juoksumunan. Semmonen kananmunan näköinen iso kovaa muovia oleva lelu, mistä ei saa hampailla kiinni. Yhden kerran kerkes sitä eilen juoksuttaa. Meinas vähän turhauttaa ja piti vähän ääntääkin, kun ei sitä munaa saanut suuhun.

Tänään ois tultu muutenkin mökiltä pois, mutta loman lopuksi piti Onskan loukata tassunsa. Aamulla aukasin ovet joskus seittemän jälkeen ja jatkoin unia. Mitä lie pihalla rymynnyt. Ei sieltä mitään kiljumista tai muutakaan kuulunut ja jossain vaiheessa se tuli takas nukkumaan. Ysin jälkeen noustiin ylös ja silloin se ontui ihan selvästi.

Tassusta ei löytynyt mitään. Edelleen linkuttaa ja varpaita se vähän aristaa, kun kokeilee. Muualta ei mitään reaktiota saanut ulos, vaikka vähän kovakouraisemminkin puristelin. Varpaiden välissäkään ei ollut mitään. Täytyy kattoa, jos se menis yön yli levolla ohi, kuten edellinenkin täysin mystinen ontuma.

Tottista on tehty sillon ja tällön. Siinä kai ei mitään ihmeellistä ole. Tasamaanoudon palautusvauhti on aina ja ikuisesti ravilla. Vaan olkoon, kaikki konstit oon kokeillut ja ne on toistaiseksi osoittautuneet jollekin osapuolelle vaaralliseksi tai turhaksi. Karkuun juostessa tulee kyllä täyttä laukkaa, mutta hyppää päälle noutokapula suussa. Mielummin pidän välilevyt paikoillaan ja koiralla legot suussa. Peruuttaessa sama juttu, mutta kylkiluut on kapulan iskuetäisyydellä. Selän taakse on turha heittää patukkaa tai muuta palkkaa, kun täydellä laukalla käy kattomassa lelun kapulasta irrottamatta ja palaa kapulan kanssa. Minkäs teet, kun noutokapula on rakkain asia maailmassa. Voisinhan tietysti täydestä vauhdista käskyttää irti kapulasta ennenkuin tulee pää edellä syliin ja heiluttaa lelua, mutta se vaan hidastaa. No ei se ainakaan saalista kapulaa, eikä pureskele sitä.

Eteenmenoa on tehty niin vähän, ettei lähde, jos ei näe lelun vientiä. Teen asialle jotain joskus, kun jaksan.

Vieläkään en myönnä harrastavani tokoa, vaikka jokunen koe on käytynä ja jostain syystä voittajankin liikkeitä on vähän opeteltu. Edelleen ne temput on mun mielestä typeriä. Silti tunnarikapuloita on keitelty ja opeteltu nousemaan seisomaan takajalat paikallaan.

Tunnarissa päästiin niin pitkälle, että oma tulee kerran. Toisella kerralla maistelee ja tuo jonkun. Onneksi pelkikaveri Kuopiosta poikkesi paikkakunnalle ja ratkaisi yksinkertaisen ongelman. Kannattaa käydä tarpomassa ja kyykkimässä kapuloiden päällä muutaman kerran. Varmasti on sen jälkeen omaa hajua kaikkialla kapuloiden päällä ja ympäristössä. Arpominen ja maistelu loppui toistaiseksi lopullisesti siihen, että joku muu vie kapulat tai jos vien ite, seuraavalle toistolle kapulat eri paikkaan. Kerkesin jo mielessäni kiroilla, miten voi olla noin vaikeeta valita kapuloista oma, jos jäljelläkin voi ajattaa hajuttomista kepeistä yli ja vaan omat ilmaisee. Idea lienee selvä. Sitä en ole kokeillut, mitä tekee, jos ei nää kapuloiden vientiä tai kapulat on kauempana. Saattahan nenä mennä kiinni, kun pääsee kauempaa juoksemaan.

Kaukokäskyjen vaihdot on ehkä typerintä, mitä maa päällään kantaa. Varsinkin istu-seiso. Jos kaikki muutkin koirat on ne oppinut niin oppii Ompskin. Mä en vaan ite jaksais nähdä sitä vaivaa miljoonaan toistoon keittiön lattialla istuen naksuttimen ja namien kanssa. Tässäkin meinas epätoivo tulla, mutta facebook-konsultaatio Kuopioon auttoi tähänkin vaivaan. Sopiva rima merkiksi löytyi Uuraisilta.

Ruutuakin on tehty jonkin verran. Alustalle juoksee kyllä, mutta en tiedä, tajuaako oikeasti asiasta tuon taivaallista. Täytyis varmaan joskus kokeilla, jos omistais 4 ehjää tötteröä

Maailman taitavimmalla Pöksyllä on ollut monta hetkeä. Se ei enää eksy metrin matkalla ruutuun, eikä 30 metrinkään. Toisinaan se löytää kadoksissa olevan keskittymiskykynsä ja kykenee yrittämään. Kun on HETKI, se on äärettömän innokas ja nopea. Se on jopa oppinut menemään maahan käskystä. Eihän sitä ole kuin 4 vuotta harjoiteltu.

E naksutteli sille kosketusalustaa. Kaikkien oletusten vastaisesti se rauhoittui ja ilmeisesti hoksasi jutun juonen. Se on hauska, kun se totisena tuijottaa, viiksikarvat vipattaa ja pitkällisen tuijottamisen jälkeen yrittää jotain. Muuta se ei osaakaan tarjota kuin maahanmenoa ja nenällä tökkimistä. Maahanmeno on nykyään ratkaisu kaikkeen, kun se vihdoin on korvienvälissä pysynyt. Sakkekin oppi tökkimään asioita nenällään parissa minuutissa.

Jos Pöksykin pienillä aivoillaan oppi, ei kai sen pitäis olla Onskalle temppu eikä mikään. Koira keittiöön, lätkä lattialle ja odottamaan. Ensin nuohosi ruuan murut lattialta. Sit tuijotti mua aikansa, pisti pyllyn lattiaan ja tuijotti herkeämättä 10 minuuttia. Silmät ei sen vertaa kääntyneet, että olis voinut yrittää jostain aktiivisuudesta naksutella. Olkoon. Osaa se ainakin paikallaan istua

Juhannus vietettiin Uuraisilla. Mitään suunnitelmia ei ollut, enkä jaksanut keksiä mitään, joten ilmottauduttiin jälkikokeeseen talkoisiin. Otin ystävän matkaan, kun silläkään ei ollut mitään ohjelmaa miehen työmatkan takia. Illaksi mentiin ystävän luo grillaamaan ja olemaan. Elukat viihdytti sulassa sovussa toisiaan tai Onska poikaystävää ja loput hengaili herkkujen toivossa perässä.

Tänään käytiin toisen kerran tälle kesälle hakumetässä. Pitäis vissiin treenata vähemmän, kun kaikki ongelmat korjaantuu mitään tekemättä Kaikki löysi ongelmitta, tällä kertaa eteni alueella rulla suussa eikä palannut omia jälkiään takaisin, pistotkin näytti pistoilta. Tuulta ei juurikaan ollut ja eteni todella syvälle.

Suurimmat ongelmat oli ohjaajalla. Leirillä keväällä rullapanta ei mahtunut koiralle. Sillon mettään mennessä ja asian tajutessa en sitä jäänyt säätämään ja säätämättähän se oli edelleen. Pannassa on liikaa liikkuvia osia. Nyt se menee kaulan ympäri, on niin löysä, että vois halutessaan ottaa rullan suuhunsa. Mutta nyt se on liian löysä. Rulla on milloin niskassa, milloin missäkin. Tassua ei tällä kertaa saanut läpi, vaikka viime syksynä piti sitäkin korjailla.

Jonakin päivänä pitäis lähtee reissuun. Kun sais aikaiseksi ja edes päättäis, milloin.

Belgialaiset oli alkuun sitä mieltä, että jotain on sattunut ja se siksi reagoi niin voimakkaasti, kun muuten voi huitoa ja melskata. En mä kyllä sellasta muista tai mitään muutakaan asiaa, mitä olis kauheesti pelästynyt. Kuulemma erittäin tyypillinen tervujen ongelma. Joko sen saa siedätettyä tai sit ei. Jos ei niin keksitään muuta puuhaa.

Kovin montaa jälkeä ei tälle kesälle ole tehty. Joko se menee oikein hyvin tai helkkarin huonosti. Huonoja vailla päätä tai häntää ei onneksi ole sattunut kuin yksi. Liina suorana kaahaten ja haahuillen esineille.

Tänään käytiin pellolla, jossa heinää paikoin melkein polviin asti. Sais jyväjemmari käydä keräämässä heinänsä Ihan tolkuttomasti mäkäräisiä. Ensimmäiselle esineelle asti jaksoin kylvää melkein joka askeleelle namppaa. Sen jälkeen vähemmän ja viimesellä 100 metrillä ei ollut enää mitään. Ei vaan kyennyt enää kumartumaan, kun joka askeleella pellosta pölähti elukoita silmät ja suut täyteen. Ruuattomuus ei muuten vaikuttanut kuin vauhti vähän nousi. Tarkkaa se oli kuitenkin, tosin yks keppi jäi peltoon. Merkkasi sen kyllä, mutta jostain syystä ei ilmaissut. En tajunnut siihen puuttua, kun en ollut ihan varma, onko siinä vai eikö ole. Kaveri sen kaivoi heinikosta perässä kulkiessaan. Täytyy jättää ruoka vähemmäksi esineitten ympäriltä, etten aina jarruta kohdalle ruualla.

Paikkamakuu 8, taas pomppas ylös jo liikkurin käskystä
Seuraaminen 8,5 jätti yhden perusasennon tekemättä ja ekassa käännäksessä taas jätin sen alle, että heräis, ei herännyt
Maahanmeno 10
Luoksetulo 7,5 tooooodella hidas pysähtyminen, vauhti oli kerrankin kohdallaan, mutta sivulle vinoon
Seisominen 9, kääntyi vähän, kun kävelin taakse. Tuomarin mukaan paras seisahtuminen, minkä on missään luokassa nähnyt koko keväänä, harmi vaan, että etujalat liikkui
Nouto 9, taas ravilla palautus. Ite heitin kapulan aivan tolkuttoman vinoon, mutta luovutti suorassa!
Kauko-ohjaus 8, muuten täydelliset kaukot, mutta ei mennyt ekalla maahan, kun mietti vissiin syntyjä syviä
Hyppy 0, ei löytänyt estettä? Ihmetteli kehänauhan vieressä, että mitä nyt pitäis tehdä ja kävi kattomassa esteen lautakasaa Pitää vissiin ruveta treenaamaan 20 senttistä estettä, että koirakin sen löytää kentältä
Kokonaisvaikutus 10

Koomaisesta rämpimisestä huolimatta sijoitus oli 2. ja saatiin pysti

Päästiin ekana tekemään ja tuomari totes ennen kokonaisvaikutusta, että näytit sit heti alkuun, mikä on tämän päivän taso. Se meni hirveen hyvin, vaikka pikkuvirheitä siellä täällä olikin. Epävarmimmat liikkeet onnistui niin hyvin kuin vain voi. Luoksetulon pysäytys ja loppumatkan ravi oli jo tiedossa, kaukoissa ennakoi, mitä sattuu ja noudossa voi tapahtua mitä tahansa, kun ohjaaja ei osaa heittää kapulaa.

Tämmönen oli rivi
paikkamakuu 8: Meidän varmin liike. Aikoihin ei ole ennakoinut, mutta nyt nousi sivulle vähän ennen aikojaan. Sattuuhan niitä työtapaturmia. Vierestä lähti heti koira kiitämään piilolle perään ja onneksi loppurivi pysyi ja kukaan ei tullut tälläkään kertaa härkkimään.

seuraaminen 9,5: yks vino perusasento

maahanmeno: 10 se nyt vaan on yksinkertaisesti hieno

luoksetulo 8: ite annoin merkin liian myöhään ja tuli törpöstä ohi, sivulle tulo vähän hidas ja vino

seisominen 10: viiksikarvakaan ei värähtanyt kun kävelin taakse, empä olis uskonut tätä päivää näkeväni, että tekee kokeessa kympin seisomisen

nouto 9: ohjaaja heittää kapulan hirveellä roikulla aivan vinoon, joten palautus oli aavistuksen vino.

kauko-ohjaus: 10: siinä ei ollut mitään huomauttamista

estehyppy: 10 eikä tässä

kokonaisvaikutus 10

Ei ehtinyt eikä jaksanut enää jännittää. Sen verran on jo kokeita kierretty, että voi luottaa siihen, että koira varmasti tekee parhaansa, mihin sillä hetkellä pystyy ja kykenee.

Koiran sisaruksia oli kiva nähdä omistajineen. Velipoika oli oppinut uuden tempun ja tällä kertaa onnistuin houkuttelemaan sen viereeni nukkumaan. Ryökäle kyllä karkasi heti, kun rapsutus loppui.

Lauantai-aamu aloitettiin puruilla ja iltapäivällä siirryttiin pellolle. Mistään taaskaan mitään tajunnut, mutta ei kai tuota aamupäivällä hävetä tarvinnut. Ei se muistaakseni ollut missään vaiheessa epävarmakaan. Lähtiessä sain tarkat ohjeet, että ei saa tehdä sitä, eikä se kestä tätä ja varo sellasta ja tällasta. Joo, joo ja mielessäni ajattelin, että muistampa näistä ehkä yhden.

Iltapäivällä tehtiin yks suora jäljenpätkä joitamalla kepillä. Siinähän se taas töpötteli hitaasti, mutta varmasti. Musta olis niin paljon kivempi antaa liinan roikkua maassa, mutta niin ei näköjään saa tehdä… Ei siinä ollut mitään ihmeellistä, mitä nyt annoin varastaa kepeiltä eteenpäin. En jaksanut puuttua ja rähjätä.

Sunnuntaina käytiin hakumetässä. Olihan se vähän ihmeissään. Ekalle pistolle lähti kuin ammuttu, pällisteli siellä maalimiehellä, että kappas täällä on tämmönen. Vaikka kielsin, että rulllia ei saa heiluttaa, oli sen verran sitä vilkuttanut, että lamppu oli syttynyt ja homman juoni selvinnyt. Koira oli väsynyt ja en viittinyt sitä ihan hirveesti juoksuttaa vain sen takia, että pistojen määrä olis kohtuullinen, kun kerrankin on porukkaa. Teki yhden tyhjän. Lähti ihan OK etenemään ja kääntyi takaisin palaten omia jälkiään, vaikka huutelin sitä edestäpäin. Ei korjattu, kun tarkotus oli vaan kattoa, mitä se tekee, kun kerrankin oli avoin maasto, jossa edes joskus näkee koiran. 3 löydön perään pari haamua.

Ekalla haamulla tuli kommunikaatiokatkos ja säikähti sitä. Ei siinä mitään traumaa saatu aikaiseksi. Tuskin olis mennyt omin avuin takaisin. Rähähti sille tyypille ja pyörähti ympäri, kerkesin sillä aikaa jo melkein perille, kun ei kaukana ollu ja tulihan se sit, kun äiti tuli auttamaan. Toiselle puolelle uutta samanlaista perään ja kouluttaja oli sen ohjeistanut sillä aikaa paremmin. Ei siinä ollut mitään empimistä. Täysillä perään mitään miettimättä.

Suurimmat ongelmat tuli esille ja saatiin niihin paljon kokeilemisen arvoisia ideoita. Tai se yksi ongelma, joka esiintyy kaikissa tilanteissa eli omia jälkiä pitkin palaaminen. Niin rullan kanssa kuin tyhjältä tullessa, aina samoja reittejä takaisin. Ja taas tuli liinan käytöstä sanomista… Vaikka ei olis tarkoitus roikkua perille mukana, liinasta pitää jarruttaa sen verran, että se on suoristunut. Opettaa se koira siihen, että sitä jarrutetaan. Ja jos huono tuuri käy, se liina saattaa lentää ekan puun ympärille ja koira stoppaa täydestä vauhdista ja se ei oo motivaatiolle eikä terveydelle hyväksi.

Molemmat kouluttajat oli tosi kivoja ja asiansa osaavia.

Juoksut oli ja meni. Eipä tälläkään kertaa selvinnyt, kauanko ne kesti. Pahimman rakkauden päivät kyllä selvis, kun keskellä yötä tuli rakkaus ja sit ei nukkunut kukaan ennen putkan oven kolinaa.

Kävästiin maalimiesten koulutusleirillä koko ryhmän voimin. Oleellisin palaute hihanheiluttajalle taisi olla, että aika taitavasti on kaikista onnistunut poistamaan kaiken omatoimisen ajattelun rippeen… Koiria ei kuulemma tarvinnut hävetä. Ne esitti ohjaajista huolimatta tasan sitä, mitä osaavat ja ovat. Mutta ne ohjaajat… Rehellisesti oltiin pihalla kuin lumiukot, kun asiat ei mynnytkään ihan niinkuin on totuttu ja ihan jokaista liikettä ei neuvottu vierestä. Maan parhaat tolpat ei enää osanneet edes seistä paikallaan. Pari kuvaa kyseisistä karkeloista:

Toinen köysi kaulassa on hurtan puolikuristava hirttosilmukka, jolla estetään kenttää vasten tumppaaminen ja ongitaan tarvittaessa pää ylös. Siellä ei ole alla mitään jännää, eikä kenenkään tarvii menettää yöuniaan.

Onska palas agiin tiistaina. Oli kuulemma ollut taitava pujottelija, roiskinut pituuden kepit pitkin kenttää ja hyppinyt muuria kuin vanha tekijä. Kouluttaja tuli mua pihalla vastaan, kun menin koiraa hakemaan ja ihmetteli, miten se hyppäsi muurin ihan tosta vaan, vaikkei vissiin ole sitä ainakaan vuoteen tehnyt. Kun yleensä koirat ei tykkää sitä, kun ei tiedä, mitä sen takana on. Juu, juu, ei me käydä vanerinkaan taakse kattomassa ennenkuin saa luvan hypätä… Kai yhden muurin yli pääsee miettimättä, jos menee 115cm vanerikin…

Yleensä lenkitän elukkani vapaana ja metässä. Pöksyn kanssa käytiin agin aikana tarpomassa hihnalenkki kaupungissa 1,5 tuntia. Olin ihan hämmästynyt, miten hienosti se käyttäytyi. Kipitti tien laitaa myöten kuin juna välittämättä mistään mitään. Kaveri lähti narttunsa kanssa seuraksi ja pakkasi kaikki taskut täyteen koiranmakkaraa, ettei se narttu syö Pöksyä. Heilauttivat toisilleen kerran häntää ja sit mentiin rintarinnan. Mitään ongelmaa ollut, enkä uskonutkaan olevan. Kunhan panikoi turhaan sosiaalisen koiran kanssa, kun Laks on niin pieni.

Onskalle löytyi toinen poikaystävä, kun entiset on ruenneet pelkäämään sitä. Jostain syystä nuo vähän herkemmät yksilöt ottaa niin itteensä, jos vähän vilauttelee hampaita ja tekee selväksi, ettei ne omista mitään. Ilmeisesti vain nuoret suskoiraurokset on enää Onskan kavereita ja antaa rökittää itteään kovin suuria henkisiä kolhuja saamatta. Ne väistää ja ei lähde mukaan rähinöimään, mutta leikkii ja juoksee heti, kun neiti on mielestään kyykyttänyt tarpeeksi.

Tänään avattiin jälkikausi, kun työpaikan takapihalla oli nurmikot sulat ja kohtuullisen kuivat. Kaikki peräkontista löydetyt 6 keppiä kyllä ilmaisi ja osittain myös keppien välillä esitti jäljestävänsä. Niistä ristiaskelista olis kaikki kouluheposten kouluttajat olleet kateellisia. No ei voi olla muuta kuin tyytyväinen. Ajoi jotenkin kutenkin ja välillä ihan hyvin. Ilmaisi kaikki kepit omatoimisesti ja järveltä rannassa tuuli niin, että poninhäntä oli suorana.